Kilpailijan muistilista

KILPAILU OHJEISTUS

 

 

KILPAILU OHJEISTUS

Kilpailupaikalle saavutaan aina vähintään tunti, mieluiten 1,5 tuntia ennen oman kilpailuryhmän jääverryttelyn alkua.

Hallilla on yleensä opasteet pukukoppeihin (jaettu seurojen/sarjojen mukaan)

Tullessasi hallille, vie tavarasi pukukoppiin ja ilmoittaudu valmentajallesi.

 

Kotoa pakataan mukaan:

-Luistimet

-Kilpailupuku + trikoot (varatrikoot)

-Musiikki ja vara CD (CD:ssä nimi, sarja ja seura)

-Verryttelyvaatteet (Päälle jo lähtiessä)

-Lenkkarit

-Käsineet

-Hyppynaru

-Piruettilusikka

-Juomapullo

-Hiustenlaitto tarvikkeet

-Terveellistä välipalaa


Valmentajat
Kilpailuun luistelijan mukaan lähtee aina valmentaja. Valmentajat sopivat kuka valmentajista mihinkin kilpailuun lähtee. Varsinaisen ”työn” kilpailua varten tekevät luistelija ja valmentajat viikolla harjoituksissa. Luistelijan on hyvä oppia toimimaan kilpailutilanteessa eri valmentajien kanssa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että tietyn luistelijan tai tietyn kilpailusarjan kilpailuissa ei ole aina sama valmentaja. Kilpailuaikataulun vahvistuttua ensimmäisenä kilpailevan luistelijan perhe tarjoaa valmentajalle kyydin kilpailupaikalle ja viimeisenä luistelevan luistelijan perhe vastaavasti tarjoaa valmentajalle paluukyydin

Ennen verryttelyä

Sinun kannattaa laittaa hiukset (kisakampaus, tämän voi tehdä jo kotona). Voit pyytää tarvittaessa apua kaverilta tai joltain muulta, esim. äiti voi tulla pukukoppiin laittamaan hiuksesi tai jos pukukoppiin ei saa vanhempi mennä niin tämän voi tehdä muissa tiloissa. Varmista, että pinnit yms. pysyvät paikoillaan. Muista viedä musiikkisi (ne kerätään yleensä ulko-ovella, aulassa, tms.paikassa koreihin. Varmista, että laitat musiikkisi oikeaan koriin, joka on nimetty esim. kilpasarjallasi.)

 

Ennen jäälle menoa

Verrytellään itsenäisesti. Kaikkien on hyvä opetella verryttelemään itsenäisesti, koska kilpailuissa valmentaja ei aina pääse mukaan verryttelyyn. Verryttelyn kesto on n. 30-45 minuuttia. Verryttelyyn voidaan pukea kilpailusukkahousut ja – puku valmiiksi päälle. Lisäksi on hyvä laittaa vielä verryttelypuku ja jalkaan lenkkarit. Verryttelyssä mukana on hyppynaru ja piruettilusikka. Verryttely on lämmittelemistä varten. Hypitään hyppynarulla, tehdään kierroshyppyjä ja hyppyjä maalla, jalanheittoja, käydään kilpailuohjelma läpi, tehdään kaikki liuku- ja piruettiasennot. Ja muistetaan myös venytellä lyhyitä venytyksiä, jotta liikeradat aukeaa. Verryttelyn jälkeen olo on lämmin ja hyvä, liian rankka verryttely ei saa olla, koska tärkein on vasta edessäpäin. Ennen kilpailusuoritusta koko kilpailijaryhmä pääsee ensin verryttelemään noin 5 minuutiksi jäälle, jonka jälkeen kilpailijat siirtyvät odottamaan omaa esiintymisvuoroaan pukukoppiin. Valmentaja tulee hakemaan kilpailijan pukuhuoneesta ennen jäälle menoa. Valmentaja ohjaa kilpailijan jäälle, antaa viimeiset ohjeet ja kannustukset.

 

Kisaverryttelyohje

 

Alkulämmittely hölkkä/hyppynaru 5min

Hyppynaru 50 eteen 50 taakse 50 yhellä 50 tuplaa

Pyörittelyt

Nopeat venyttelyt

Jalanheitot joka suuntaan 10 kertaa/jalka

Polvennostojuoksu

Pakarajuoksu

Sivulaukat

Sivuristijuoksut

Vuorokinkat

Jos haluat voi tehä muitakin loikkia

Alastulohypyt

Rotaatiohypyt - maximikierrohypyt ainakin

Ohjelman hypyt n. 3kertaa/hyppy

Ohjelma läpi hypyllä ja piruettien mallauksella 2 kertaa

Ohjelman liuku- ja piruettiasennot läpi pito

Fiiliksen mukaan tarviiko loppuun ottaa vielä jotain spurtteja, hyppynarua, venytyksiä yms

 

 

Valmistautuminen kilpailusuoritukseen

Verryttelyn jälkeen aletaan valmistautua jäällä tehtävään kilpailusuoritukseen. Kopissa ei kuitenkaan istuta koko aikaa, vaan pidetään verryttelyssä saatu lämpö yllä, etteivät lihakset jäykisty. Luistintenlaitto aloitetaan n. 15 min ennen omaa kilpailusuoritusta. Sitä ennen on hyvä käydä vielä vessassa ja varmistaa, että hiukset, puku ja meikki ovat kohdallaan. Hiuksista ja puvusta ei saa irrota jäälle mitään. Pienimmillä luistelijoilla vanhempi voi olla apuna.

 

Kilpailusuorituksen jälkeen kilpailija saa ottaa luistimet pois, voi vaihtaa vaatteet ja siirtyä katsomaan kilpailuja ja odottamaan tuloksia. Huomioithan, että tulokset tulevat sarjan päätyttyä tai tietyn määrän ryhmien päätteeksi. Tämän vuoksi kilpapäivä saattaa venähtää odotettua pidemmäksi, joten varaudu siihen. Muista hakea myös CD:si soitettujen musiikien korista.

Vanhempien rooli

Vanhempien rooli kilpailutoiminnassa on huolehtia lapsen harjoitteluun ja kilpailuun liittyvistä varusteista, kulkemisista, riittävästä levosta ja terveellisestä ravinnosta. Kilpailupaikalla vanhemmat avustavat tarvittaessa luistelijan valmistautuessa suoritukseensa. Vanhemmat kannustavat katsomossa!

 

 

Ottakaa iloinen mieli mukaan ja

                                     tsemppiä kaikille!